Kaipasin elämääni positiivista nostetta. Olin se, joka katseli haikeana Facebookista ystävien päivityksiä matkoilta. Kaipasin mahdollisuutta tehdä ja saavuttaa enemmän.
Edustajaksi lähdettyäni olin innoissani, mutta itsekseni ajattelin, olisiko minusta sittenkään tähän. Päätin kuitenkin yrittää. Noudatin annettuja ohjeita, kerroin kaikille tuotteista ja kävin kaikissa mahdollisissa Arctic tapahtumissa. Ensimmäisten kahden vuoden aikana elämäni muuttui täysin.
On hurjaa ajatella, että nyt ryhmässäni on asiakkaita ja edustajia monissa eri maissa. Koen olevani etuoikeutettu. Arctic Nutritionin ansiosta en ole ainoastaan kohentanut talouttani vaan olen myös oppinut terveydestä arvokkaita asioita sekä saanut mahtavia ystäviä.
Ajatus siitä, että tämä kaikki on vasta alussa, saa aikaan kylmiä väreitä. On upeaa kertoa ihmisille kuinka upea asia Artic on. Parasta tässä toiminnassa on muiden auttaminen.
-Sanna, Vice President




Leave a comment